Olet kirjautunut nimellä Petri Nurminen - asetukset - omaan blogiin | Kirjaudu ulos

Valtakunnassa kaikki hyvin? Petri Nurminen - Harjavalta - Blogi. Oikeita kommentteja yhteisiin asioihin.

Väärä otsikko Turun Sanomissa!

Turun Sanomat kertoo tänään: Aiheellisten kantelujen osuus pysynyt samana. Suomalaiset valittavat enemmän kuin koskaan.

MIKSI VALITTAA?

Suomalaiset siis valittavat. Miksi pitää puhua valittamisesta? Onko se, että haluaa johonkin asiaan selvyyden valittamista? Eipä silti, samaan tapaan haetaan muutosta mm. oikeuden päätöksiin: "Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla." Mutta ovatko suomalaiset siis valittajakansaa, vai halutaanko meidät saada vain siltä näyttämään? Miksi muutosta ei voisi hakea muutosvaatimuksella?

Kanteleminen on aina ollut rumaa - nykyisin onneksi vähemmän rumaa, ja siihen jopa kannustetaan. Ehkä kantelunkin sijaan olisi parempi puhua vaikka epäasialliseksi koetun toiminnan ilmoittamisesta? Yksi nimi kantelulle: menettelyvaade. (Kiitos Lena Wiksten/IPU, ja OTT Hovi [muistinkohan oikein?])

KANTELUMÄÄRÄT KASVANEET RAJUSTI!

Valitusten ja kanteluiden määrä on joka tapauksessa kasvanut 2000-luvulla rajusti, kuten TS:n artikkelista voimme lukea. Yhtenä syynä määrän kasvamiseen pidetään sähköpostin yleistymistä. En kuitenkaan itse usko, että se olisi selittävä tekijä kuin pieneltä osin.

Ennenminkin pidän selittävänä tekijänä ihmisten kasvanutta tietoisuutta. Nykyihminen ymmärtää millaista kohtelua hänen pitää sietää. Hän ei purematta niele lainvastaista päätöstä tai toimintaa - hän kantelee tai valittaa - hän haluaa muutosta. Hän haluaa todettavaksi, että hän ei ollutkaan väärässä. Hän löytää netistä apua: "Nurmiselta" varmaan voi kysyä... jne.

90%:ssa tapauksista kuitenkin todetaan, että kantelija oli väärässä. Noissakin tapauksissa kyllä yleensä olisi arvosteltavaa, mutta ylimmät viranomaiset eivät halua alempiaan arvostella - eivät, ellei ole pakko!

TIETO ON VALTAA

Nykyisin ihmisillä on käytössään netti. Se on erinomainen asia sillä netistä moni löytää tietoa siitä miten jossakin asiassa olisi pitänyt toimia. Minunkin sivuiltani löytyy paljon tietoa siitä, miten mm. kunnat ovat toimineet väärin, ja toimivat yhä - ja sitten joku uskaltaa, ja joku toinenkin, ja kanteluiden ja valitusten määrä lisääntyy. Ja kyllä ihmiset tietoa oikeasti hakevat. Tämän kuun toistaiseksi parhaana päivänä, eli 7.9. www.valtakunta.fi:stä ladattiin 1757 sivua.

Erityisesti olen saanut kiitosta siitä, että jaan www-sivuillani (www.toimeentulotuki.net), ja jossain määrin myös sähköpostissa, tietoa toimeentulotuen saajille.

Vähitellen herrat oppivat, että kansalaiset eivät ole pelkkiä nauravia narreja. He ovat ajattelevia ihmisiä, ja lukutaitoisia, ja osaavat vaatia oikeuksiaan - ja koko ajan paremmin. Kun kansa vähitellen niin ikään oppii, että nykyjärjestelmä ei toimi, ja eduskuntaan äänestetään tulevaisuudessa enemmän "Vistbackoja" ja "Lahteloita", niin... niinpä niin.Cool

* * *

Asiaan sinänsä liittymättä haluan vielä kertoa, että valtakunta.fi sivuja luetaan muualtakin kuin Suomesta käsin. Top30 listan 10 viimeistä nyt syyskuussa 1.-18.9.2010:

http://www.valtakunta.fi/top30-09-2010.JPG

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.