Kansanedustaja Heli Paasion kirjallinen kysymys 10.6.2004

Kansanedustaja Paasio teki kalleusluokituksesta luopumisesta kysymyksen neljän muun edustajan; Tuula Väätäinen, Satu Taiveaho, Lauri Kähkönen ja Rakel Hiltunen, kanssa. He halusivat tietää luovutaanko kalleusluokitusjärjestelmästä vuoden 2005 loppuun mennessä. Kysymyksessään he totesivat eduskunnan edellyttäneen, että kalleusluokitusjärjestelmästä luovutaan ehdottomasti vuoden 2005 loppuun mennessä ja että samaan ajankohtaan mennessä kumotaan kalleusluokituksen soveltamista tarkoittavien erityislakien säädökset.

Kysymykseen vastasi ministeri Antti Kalliomäki. Hän totesi vastauksenaan, että järjestelmästä luopumisen tekee vaikeaksi siihen liittyvä valtion kustannusvaikutus. Perusturvan piiriin kuuluvia kustannuksia ei käytännössä voi I-kalleusluokan kunnissa alentaa, vaan yhtenäistäminen merkitsee II-kalleusluokan etuuksien nostamista I-kalleusluokan kuntien tasolle. Edelleen hän viittasi vuonnan 1999 tehtyyn selvitykseen ja totesi, että keväällä 2004 tehtyjen laskelmien mukaan valtion kustannusvaikutus on vuoden 2006 tasossa edelleen 131 miljoonaa euroa, josta kansaneläkkeiden yhtenäistäminen nykyisen I-kalleusluokituksen mukaiseksi maksaisi 117 miljoonaa euroa.

Lopuksi ministeri Kalliomäki totesi, että hallituksen on tarkoitus esittää eduskunnalle viimeistä syysistuntokauden 2005 alussa suunnitelma kalleusluokituksesta luopumisesta.
 

[Etusivulle]