ESIMERKKI tästä klikkaamalla

KK 510/2005 vp - Raimo Vistbacka /ps 
KIRJALLINEN KYSYMYS 510/2005 vp
Omistusasunnon hallintamuodon merkitys asumis- ja toimeentulotuen määräytymisessä

Ministeri Hannes Mannisen vastaus täällä >klik<

Eduskunnan puhemiehelle
 

Asumistukilain mukaan asumistuen suuruus on 80 prosenttia siitä kohtuullisten asumismenojen määrästä, joka ylittää asunnon sijainnista, ruokakunnan koosta ja ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden pysyvien kuukausitulojen yhteismäärästä riippuvan euromääräisen perusomavastuuosuuden. Näiksi kohtuullisiksi asumismenoiksi asumistukilain 6 §:ssä luetaan omistusasunnossa asuvien ruokakuntien osalta vastike sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut taikka kiinteistön hoitomenot. Asumismenoiksi luetaan myös asunnon hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista valtioneuvoston vuosittain määräämä osuus, jossa on otettu huomioon korkojen verovähennysoikeus. 

Toimeentulotukilaissa puolestaan säädetään, että toimeentulotuen perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä. Tämän lisäksi toimeentulotukiasetuksessa määritellään toimeentulotuen lisäosan määräytymisestä siten, että toimeentulotuen lisäosalla katetaan tarpeellisen suuruisena muu kuin perusosaan sisältyvä osuus asumistukilain (408/1975 ) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä ja muut asumisesta aiheutuvat menot. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa "Opas toimeentulotukilain soveltajille" (Oppaita 2003:10) määritellään asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetut asumismenot omistusasuntojen osalta seuraavasti: "Omistusasunnossa (osakeasunto) asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettuja asumismenoja ovat vastike sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut. Omakotitalossa kiinteistön hoitomenoja ovat lämmityskustannusten ja vesimaksujen lisäksi muun muassa palovakuutus, tontin vuokra, kiinteistövero ja puhtaanapitokustannukset." Tämän lisäksi myös toimeentulotukea myönnettäessä asumismenoina huomioidaan asuntolainan korot. 

Edellä mainituista säädöksistä ja ministeriön ohjeistuksista voi aiheutua asumis- ja toimeentulotukeen oikeutetulle henkilölle tilanne, jossa omistusasunnon hallintamuoto ratkaisee sen, mitkä menot lasketaan tukia haettaessa asumismenoiksi. Jos ruokakunta asuu omakotitalossa, joka on ostettu perustettavan yhtiön nimissä otetulla lainarahalla (omakotitalo on näin siis hallittu osakeyhtiömuotoisesti), luetaan asumismenoiksi asumistukea haettaessa vastike, jolla yhtiö myös vähentää ottamaansa lainaa, sekä lainan korot säädetyiltä osin. Kuitenkin, kun sama henkilö hakee samojen asumismenojen perusteella toimeentulotukea, ei vastiketta välttämättä luetakaan asumismenoihin kuuluvaksi, vaan ainoastaan lainan korot otetaan huomioon. 

Näin samasta lakipykälästä voi kansalaisilta saamieni yhteydenottojen mukaan olla kaksi eri tulkintaa, joista toisen perusteella henkilö on oikeutettu lukemaan asumismenoikseen vastikkeen aiheuttamat kulut tukea hakiessaan ja toisen tulkinnan mukaan taas vastiketta ei lueta asumismenoiksi, koska kyseessä on omakotitalo, jota ei lueta osakeasunnoksi. Tilanne on siis se, että jos asuntovelallinen asuu kiinteistönä hallituksi luettavassa omakotitalossa, niin hän ei saa lukea asumismenoiksi lainan lyhennystä. Sen sijaan, jos asunto katsotaan osakeyhtiöksi ja yhtiöllä on velkaa, joka maksetaan vastikerahoituksen kautta, niin ko. menot huomioidaan asumismenoina tukea haettaessa. Näyttäisi siis siltä, että ihmisiä asetetaan eriarvoiseen asemaan siitä riippuen, millä tavalla asunto on hallittu, vaikka käytännössä asuisivat samalla tavalla. Onko asunnon hallintamuoto todella sellainen seikka, jonka perusteella asumisen tukeminen tulisi ratkaista? Ja onko mahdollista, että asumistukilain 6 §:n tulkinta voi olla erilainen eri tukimuotojen kohdalla. 
 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen siitä, että asumistukilakia voidaan tulkita toisistaan poikkeavilla tavoilla toisaalta asumistukea ja toisaalta toimeentulotukea haettaessa, sekä siitä, että omistusasunnon hallintamuoto voi ratkaista sen, miltä osin asumisen kustannukset otetaan huomioon asumis- ja toimeentulotukea haettaessa ja 

onko hallituksella suunnitelmia tämän tilanteen korjaamiseksi? 

Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2005

Raimo Vistbacka /ps 



Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Asumistukilain (408/1975 ) 6 §:n 2 momentin mukaisesti omistusasunnossa asuvan ruokakunnan asumismenoiksi luetaan vastike sekä erikseen maksettavat lämmityskustannukset ja vesimaksut taikka kiinteistön hoitomenot. Asumismenoiksi luetaan myös asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista valtioneuvoston vuosittain määräämä osuus, jossa on otettu huomioon korkojen verovähennysoikeus. Asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2005 annetun valtioneuvoston asetuksen (1057/2004 ) 4 §:n 1 momentin mukaan asumismenoja laskettaessa maksettuun vuokraan tai vastikkeeseen lisätään erikseen suoritetut lämmityskustannukset ja vesimaksut enintään 2 momentissa vahvistetun suuruisina. Saman pykälän 2 momentin mukaan muussa kuin asunto-osakeyhtiön tai asunto-osuuskunnan omistamassa talossa sijaitsevassa omassa asunnossa asuvien asumismenoihin luettavat kiinteistön hoitomenot lasketaan kyseisessä momentissa vahvistetun suuruisina. 

Toimeentulotukilain (217/1997 ) 7 §:n 2 momentissa säädetään, että perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä. Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n mukaan toimeentulotuen lisäosalla katetaan tarpeellisen suuruisena muu kuin perusosaan sisältyvä osuus asumistukilain (408/1975 ) 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä ja muut asumisesta aiheutuva menot. 

Viittaamalla asumistukilakiin määriteltäessä omistusasuntojen asumismenoja on ensisijaisesti pyritty täsmentämään toimeentulotukea myönnettäessä huomioon otettavia hoitomenoeriä. Sen sijaan näiden erien suuruutta mitattaessa asumistuessa sovelletaan suoraan valtioneuvoston asetuksen mukaisia normiarvoja ja toimeentulotuessa hakemisajankohdan todellisia kustannuksia. Korkomenot voidaan ottaa huomioon toimeentulotukea myönnettäessä kokonaan, kun asumistuessa niistä otetaan huomioon vain 55 %. Näin ollen jo suoraan asumistukilain 6 §:n säännöksen soveltamisessa on eroja, jotka johtuvat siitä, että kyseisistä asioista ei ole toimeentulotuessa säädetty tarkemmin.. 

Jakoa yhtiömuotoiseen ja muuhun asuntoon käytetään yleisessä asumistuessa lain perusteella annetussa asetuksessa. Asetuksen 4 §:n 1 momentissa on todettu, että vastikkeeseen lisätään lämmityskustannuksia ja vesimaksuja. Asetuksen 4 §:n 2 momentissa on puolestaan todettu, että muussa kuin asunto-osakeyhtiön tai asunto-osuuskunnan omistamassa talossa sijaitsevassa asunnossa otetaan huomioon vain lämmityskustannukset, vesimaksut ja kiinteistökohtainen erä. Tässä jaottelussa yhtiömuotoisen asunnon vastike otetaan huomioon sellaisenaan riippumatta talotyypistä. Tällöin siihen sisältyvät myös lainojen lyhennykset, vaikka asunto olisi tyypiltään omakotitalo. Vaikka periaatteellisena lähtökohtana on se, että lainojen lyhennyksiä ei yleisesti ole tarkoitettu tuettaviksi, niin vastikkeita ei ole kuitenkaan lähdetty lähinnä hallinnollisista syistä pilkkomaan niin, että niistä olisi erotettu erikseen vain korkojen osuus. Yhtiömuotoiset pienasunnot, joissa lyhennyksiä sisältyy huomattavasti vastikkeeseen, ovat varsin harvinaisia. Näin ollen asumistukisäännösten mukaan asumistukea myönnettäessä otetaan huomioon koko vastike ja siinä myös lyhennysten osuus. 

Toimeentulotukea koskevissa säännöksissä vastikkeen osalta viitataan asumistukilain 6 §:ään, eikä toimeentulotukilaissa ole säädetty erikseen korkojen huomioon ottamisesta. Toimeentulotukilakia koskevan hallituksen esityksen (HE 217/1997 vp ) perusteluissa on nimenomaisesti todettu, että toimeentulotukijärjestelmässä poiketaan asumistukijärjestelmästä siten, että asuntolainojen korkomenot otetaan toimeentulotukea myönnettäessä kokonaisuudessaan huomioon. 
Asuntolainojen lyhennyksiä ei oteta vakiintuneen käytännön mukaan huomioon menoina toimeentulotukea myönnettäessä. Oikeuskäytännössä on katsottu (KHO 5.12.2001, taltio 3033), että asunto-osakeyhtiön perimät remonttikustannukset olivat asunnon perusparantamiseen verrattavissa oleva meno, josta otettiin niin ikään huomioon ainoastaan tällaisen menon maksamiseen otettujen lainojen korkomenot. 
Sosiaaliturvaa on kehitetty pitäen tavoitteena sitä, että tuen eri muodot kohdistuisivat mahdollisimman tarkasti niitä tarvitseville. Eri järjestelmissä on pyritty ottamaan huomioon yksilölliset olosuhteet niiden tavoitteiden mukaisesti. Tällöin tilanteessa, jossa henkilöllä tai perheellä on mahdollisuus saada useampia vaihtoehtoisia etuuksia tai eri etuuksia samanaikaisesti, kokonaisuus ei välttämättä toimi johdonmukaisesti ja joustavasti. Ongelmasta ollaan tietoisia, ja toimeentuloturvaa koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamiseksi ja selkeyttämiseksi on tehty ja on vireillä selvityksiä. 

Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2005

Ministeri Hannes Manninen

Till riksdagens talman
 

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 510/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf:

Är regeringen medveten om att lagen om bostadsbidrag kan tolkas på olika sätt beroende av om man ansöker om bostadsbidrag eller utkomststöd samt att besittningsformen i fråga om en ägarbostad kan avgöra till vilken del kostnaderna för boendet beaktas då bostadsbidrag och utkomststöd söks och 

har regeringen några planer på att korrigera denna situation? 

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt 6 § 2 mom. i lagen om bostadsbidrag (408/1975 ) räknas till boendeutgifterna för ett hushåll i en ägarbostad vederlaget samt särskilt betalda uppvärmningskostnader och vattenavgifter eller utgifter för fastighetens skötsel. Till boendeutgifterna räknas även en andel som statsrådet årligen fastställer av årliga räntor på personliga lån för anskaffande och ombyggnad av bostaden och i vilken rätten att dra av räntor vid beskattningen har beaktats. Enligt 4 § 1 mom. i statsrådets förordning om grunderna för bostadsbidraget för år 2005 (1057/2004 ) läggs, då boendeutgifterna beräknas, särskilt erlagda uppvärmningskostnader och vattenavgifter till hyran eller vederlaget  till  högst det belopp som fastställts i 2 mom. Enligt 2 mom. i samma paragraf beräknas de utgifter för fastighetens skötsel som räknas till boendeutgifterna för dem som bor i egen bostad, belägen i ett annat hus än ett sådant som ägs av ett bostadsaktiebolag eller bostadsandelslag, till det belopp som fastställts i sagda moment. 

I 7 § 2 mom. i lagen om utkomststöd (217/1997 ) bestäms att i grunddelen ingår sju procent av det nödvändiga beloppet av boendeutgifterna enligt 6 § i lagen om bostadsbidrag. Enligt 1 § i förordningen om utkomststöd täcks med utkomststödets tilläggsdel i behövlig omfattning en annan andel av beloppet av boendeutgifter enligt 6 § i lagen om bostadsbidrag (408/1975 ) än den som ingår i grunddelen och andra utgifter på grund av boende. 

Syftet med att hänvisa till lagen om bostadsbidrag då boendeutgifterna för ägarbostäder fastställs har främst varit att vid beviljandet av utkomststöd precisera sådana utgifter för skötseln som bör beaktas. Däremot tillämpas vid mätningen av storleken av dessa belopp i fråga om bostadsbidraget direkt normvärden enligt statsrådets förordning och i fråga om utkomststödet de verkliga kostnaderna vid tidpunkten för ansökan. Ränteutgifterna kan beaktas till fullt belopp då utkomststöd beviljas, medan endast 55 % beaktas då det gäller bostadsbidrag. Det förekommer sålunda direkt skillnader redan vid tillämpningen av bestämmelsen i 6 § i lagen om bostadsbidrag vilka beror på att dessa frågor inte har reglerats närmare då det gäller utkomststödet. 

Indelningen i bostäder av bolagsform och i andra bostäder används i den förordning som utfärdats med stöd av lagen då det gäller det allmänna bostadsbidraget. I 4 § 1 mom. i förordningen konstateras att till vederlaget läggs uppvärmningskostnader och vattenavgifter. I 4 § 2 mom. i förordningen konstateras åter att i fråga om en bostad som är belägen i ett annat hus än ett sådant som ägs av ett bostadsaktiebolag eller bostadsandelslag beaktas endast uppvärmningskostnaderna, vattenavgifterna och en särskild post för varje fastighet. I denna indelning beaktas vederlaget för en bostad av bolagsform som sådant oberoende av hustyp. I detta fall ingår även amorteringarna, fastän bostaden kanske till sin typ är ett egnahemshus. Fastän den principiella utgångspunkten är att amorteringar inte allmänt taget är avsedda att stödas har man dock främst av administrativa skäl inte gått in för att spjälka upp vederlagen så att endast räntornas andel skulle ha avskilts från vederlagen. Sådana små bostäder av bolagsform där avsevärda amorteringar ingår i vederlaget är rätt ovanliga. Sålunda beaktas vid beviljande av bostadsbidrag enligt bestämmelserna om bostadsbidrag hela vederlaget och även amorteringarnas andel av vederlaget. 

I bestämmelserna om utkomststöd hänvisas beträffande vederlaget till 6 § i lagen om bostadsbidrag, och i lagen om utkomststöd ingår inte ens några särskilda bestämmelser om att räntorna skall beaktas. I motiveringen till regeringens proposition gällande lagen om utkomststöd (RP 217/1997 rd ) har uttryckligen konstaterats att man i systemet med utkomststöd avviker från bostadsbidragssystemet så att ränteutgifterna för bostadslån beaktas i deras helhet då utkomststöd beviljas. 
Bostadslåneamorteringar beaktas i enlighet med vedertagen praxis inte som utgifter då utkomststöd beviljas. I rättspraxis ansågs (HFD 5.12.2001, liggare 3033) att den reparationskostnad som ett bostadsaktiebolag uppbar var en utgift som kunde jämföras med ombyggnad av en bostad, och i fråga om denna utgift beaktades likaså endast ränteutgifterna för de lån som upptagits för betalning av en dylik utgift. 
Målsättningen då socialskyddet har utvecklats har varit att de olika formerna av stöd så noggrant som möjligt skall nå dem som behöver stöden. Inom olika system har man försökt bekta de individuella förhållandena i enlighet med målsättningen för systemet. I en situation där en person eller familj har möjlighet att erhålla flera alternativa förmåner eller olika förmåner samtidigt fungerar helheten därför nödvändigtvis inte på ett konsekvent eller smidigt sätt. Problemet är bekant och utredningar har redan gjorts, och pågår fortfarande, i syfte att förenhetliga och förtydliga lagstiftningen om utkomstskyddet. 

Helsingfors den 17 juni 2005

Minister Hannes Manninen